SATU SOPANEN
Satu leikittää ja laulattaa isolla sydämellä ja tuhdilla ammattitaidolla.
Nimensä mukaisesti Satu keksii tarinoita ja loihtii laulujen aiheita vaikka pussista.
Kun kantele helisee Satun sormissa, saa se Tuttiorkesterin pojat vauhdilla liikkeelle!
HEIKKI KANGASNIEMI
Hessu on bändin viheltelevä viulisti, jonka käsittelyssä irlantilaiset melodiatkin
saavat kyytiä. Hessu taitaa myös mandoliinin salat ja saa pienen kaasuttelun jälkeen Autonrämä-Rokinkin käyntiin.
PASI KALLIO
Pasi velmuilee ison bassonsa kanssa milloin lentokoneen lattialla käsipohjaa uiden, milloin kissa-asuisena kansaa villiinnyttäen bilebändien kuninkaan, Gebardin kanssa.
MIKKO TAIPALE
Mikko saa kompin aikaiseksi vaikka pahvilaatikolla ja pyykkilaudalla! Tämä loistava rumpali taitaa myös tietää, mihin se kettu juuston piilotti…
MATTI LAITINEN
Matin käsissä soivat kaikenmaailman kielisoittimet ja muutkin soittopelit. Tämän taitavan muusikon voi bongata vaikkapa Yle Radio 1:n lauantaiaamun Pikku Ykkönen lastenohjelmasta tai Freija-yhtyeestä. Lisäksi Matti osaa tehdä levyjä studiossaan!
